Tuudon 100 % digitaaliset rekrytointimessut järjestettiin 16.22.1.2023. Tapahtumaan osallistui 82 työnantajaa ja ennätyksellinen määrä messuvieraita.

Tuudon Rekrymessut on järjestetty kahdesti vuodessa pian kolmen vuoden ajan. Tammikuun 2023 tapahtuma oli järjestyksessään viides digitaalinen rekrytointitapahtuma Tuudossa ja kolmas kesätyöteemalla. Syksyn messuja on tähän mennessä järjestetty kahdet osa-aikatyön teemalla, ja kolmannet ovat tulossa 18.–21.9.2023.

Tuttuun tapaan Tuudon käyttäjillä oli mahdollisuus tutustua sovelluksessa työnantajien esittelyprofiileihin sekä satoihin avoimiin työpaikkailmoituksiin joko swaippaamalla tai listanäkymässä. Työpaikkojen tai työnantajien swaippailu käytännössä tarkoittaa niiden pyyhkäisemistä joko oikealle tai vasemmalle kiinnostuksen mukaan, aivan kuin työelämän deittisovelluksessa.

Swaippailun lisäksi messuvieraat pystyivät lähettämään pikatreffipyyntöjä itseään kiinnostaville työnantajille sekä osallistumaan kaksipäiväiseen työelämäwebinaariin 17.–18.1.

Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Oikotien ja Vastuullinen työpaikka -kampanjan kanssa.

Suomen ennätys parissa päivässä

Rekrymessut olivat ehtineet vasta kolmannen päivänsä puoliväliin, kun kaikki aiempien vuosien kävijäennätykset oli jo rikottu. Edellisellä kerralla tammikuun Rekrymessuilla vieraili viikon aikana reilu 20 000 opiskelijaa etsimässä unelmiensa kesätyötä. Tänä vuonna yli 30 000 messuilijaa oli vieraillut tapahtumassa parissa päivässä.

Lopulta viikon loppuun mennessä tapahtumassa vieraili yli 55 000 opiskelijaa valtakunnallisesti 29 korkeakoulusta. Todellinen osallistujamäärä on luultavasti suurempi; valtavan vierailijamäärän vuoksi tapahtuman datateknologia koki kolauksen, eikä tallentanut kaikkia osallistujia ja aktiviteetteja viikon aikana. Kävijämäärä kasvoi varovaisimman arvion mukaan siis noin 175 % edellisestä vastaavasta tapahtumasta, ja swaippausmääräkin nousi kunnioitettavaan puoleen miljoonaan swaippaukseen huolimatta siitä, että opiskelijat swaippailivat edellisiä vuosia relevantimpia ja tarkemmin suodatettuja sisältöjä.

”Messut olivat oikein onnistuneet!” iloitsee Diakonissalaitoksen rekrytointiasiantuntija Ulla Rusama. ”Tapasin livemessuilla AMK-opiskelijoita tällä viikolla ja useat heistä kertoivat, miten olivat jo hakeneet kesätöitä meiltä bongattuaan ilmoituksemme Tuudon messuilta.” 

”[Messujen] konsepti on mielenkiintoinen ja hauska. Helppo ja mielekäs opiskelijalle”, kuvailee myös ensimmäistä kertaa messuille osallistuneen Viafin Process Piping Oy:n projektikoordinaattori Jessica Valkonen.

Webinaarissa ja pikatreffeillä kuhisee

Jokaisilla Tuudon Rekrytointimessuilla on järjestetty työelämäaiheinen webinaari Teams-palvelussa. Puheenvuoroja kuullaan aina useampana päivänä; nyt tammikuussa webinaaripuheenvuoroja pidettiin kahtena päivänä 17.–18.1. klo 10–16.

Myös webinaarissa kuhina; puheenvuoroja kuunteli kahden päivän aikana noin 3000 messuvierasta. Puheenvuorojen aikana kuuntelijoilla oli mahdollisuus esittää työnantajille kysymyksiä chatissa joko anonyymisti tai omalla nimellään.

”Olemme olleet useampana vuonna mukana webinaarissa ja koemme sen eriomaiseksi mahdollisuudeksi kertoa meistä työnantajana ja millaisia työskentelymahdollisuuksia me opiskelijoille tarjoamme”, LähiTapiolan rekrytointiasiantuntija Erika Vuori kertoo.

Webinaaripuheenvuorot olivatkin tänä vuonna erityisen suosittuja työnantajien keskuudessa; halukkaita pitämään puheenvuoroa oli huomattavasti enemmän kuin vapaita paikkoja.

Työnantajat pystyivät halutessaan tarjoamaan myös rekrytointiaiheisia pikatreffejä tapahtuman aikana. Tammikuussa niitä tarjosikin 26 työnantajaa. Pikatreffien idea on, että opiskelija lähettää itseään kiinnostavalle työnantajalle pikatreffipyynnön, jonka työnantaja joko hyväksyy tai hylkää. Hyväksymisen jälkeen etätapaamiselle sovitaan aika, jonka jälkeen opiskelija ja työnantaja tapaavat napakassa 15 minuutin palaverissa Teams-palvelussa.

”Haluamme tarjota mahdollisuuden opiskelijoille keskustella kanssamme kahden kesken ja antaa samalla vinkkejä työnhakuun ja kuulla millaisia toiveita heillä on”, Vuori jatkaa pikatreffien tarjoamisesta messuilla.

Esperi Terveyspalveluiden Kati Kaihovirta oli myös yksi pikatreffejä tarjoavista työnantajista. ”Kätevä ja matalan kynnyksen tapa kohdata rekrytoitavia henkilöitä”, Kaihovirta summaa palvelusta.

Syksyllä mennään taas

Tuudon seuraavien Rekrymessujen ajankohta on jo päätetty. Tapahtuma järjestetään nelipäiväisenä 18.-21.9.2023. Syksyn messujen teema on tuttuun tapaan osa-aikatyö, mutta jokaisessa rekrytapahtumassa on mukana kaikenlaisia työmahdollisuuksia kokoaikaisista töistä harjoitteluihin.

Jos olet työnantaja, joka on kiinnostunut rekrytoimaan opiskelijoita, ota meihin matalalla kynnyksellä yhteyttä. Keskustelemme aina ensin kanssasi siitä, miten Tuudo voisi auttaa teitä rekrytointihaasteissanne parhaiten. Meitä on usein kehuttu yhteistyön helppoudesta ja nopeudesta, eikä turhaan. Kokeile vaikka itse!